Sunnuntaina Ristiinan koulukeskuksen aulassa järjestetään perinteinen MLL:n kirppis, josta löytyy niin yksityisiä kirppismyyjiä kuin myös edustettuna Me&i, Arctic Nutrition, Marykay, Tupperware, Colose ja Oriflame!
Eikä haittaa, että päivän aikana kahvihammasta alkaisi kolottaa tai makean himo kasvaa sillä kirppispäivän kahviosta vastaa Ristiinan yhtenäiskoulun oppilaskunta.
Paikan päällä on tarjolla myös ohjelmaa! Paikan päältä löytyy arpajaiset (yksi arpa 2€, kolme arpaa 5€) sekä lapsille luvassa ongintaa 1€ hinnalla .
Lisäksi paikan päällä on Apua Ukrainaan Etelä-Savo – ryhmän operoima lahjoituskeräys klo. 10-13.00 Paikan päälle saa tuoda lahjoitukseksi:
- Kuivaruokaa ja mehuja, eli huoneenlämmössäsäilyviä elintarvikkeita
- Leipää ja hedelmiä, joiden on oltava syöntikunnossa alkuviikolla
- Uusia alushousuja ja sukkia
- Hygieniatarvikkeita
- Uusia hiusharjoja ja meikkejä
- Lapsille erilaista tekemistä, kuten värityskirjoja ja kyniä, sekä leluja
- Vaippoja ja ruokaa myös vauvoille
- Koronan kotitestejä sekä kasvomaskeja
- Kylpy-, kasvo- ja astiapyyhkeitä
- Kodin siivoukseen aineita
- Kesto- ja kangaskasseja
Paikkana siis Ristiinan koulukeskuksen aula, Mäkitie 30 ja tapahtuman ajankohta sunnuntai 3.4. klo 10-13.
MML toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleiksi!