|
|
RAKENNUSVALVONTA JA -LUPA-ASIAT
Rakennusvalvonnalla ja siihen kuuluvalla lupamenettelyllä pyritään huolehtimaan yleisen edun vaatimusten huomioon ottamisesta.
Lupajärjestelmän tarkoituksena on ennalta varmistaa se, että rakennettavaksi suunniteltu rakennus on kaavan tarkoittama, täyttää asetetut laajuuden ja paloturvallisuuden sekä terveellisyyden vaatimukset ja että se soveltuu rakennuspaikalle ja ympäristöönsä, on sopusuhtainen ja tarkoituksenmukainen. Rakentaminen ei ole vain siihen ryhtyvän asia. Rakennettu ympäristö vaikuttaa kaikkien viihtyvyyteen.
Rakennuslain mukaan rakennushankkeeseen ryhtyvän on osaltaan huolehdittava rakennustyön riittävästä valvonnasta ja tarkastamisesta. Jokaisessa vaativammassa rakennustyössä tulee olla rakennustarkastajan hyväksymä vastaava työnjohtaja, joka johtaa rakennustyömaata ja vastaa sen suorittamisesta.
Rakennusvalvonta-asioissa teitä palvelevat:
rakennustarkastaja Juha Häyrinen puh. 0400 653 596
toimistosihteeri Nina Kallio puh. 040 356 8847
Lupa tai ilmoitus tarpeen mukaan
Rakentamisen luvanvaraisuus ja luvan hakeminen on tehty joustavaksi niin, että ne ovat oikeassa suhteessa valvontatarpeeseen. Hanke voi sen laadun mukaan vaatia rakennusluvan sitä kevyemmän toimenpideluvan tai pelkän kirjallisen ilmoituksen. Uudisrakentamiseen ja merkittäviin korjaus- ja muutostöihin tarvitaan rakennuslupa. Muusta luvanvaraisuudesta on määrätty asetuksessa ja rakennusjärjestyksessä. Yhteydenotolla rakennustarkastusviranomaisiin selviää minkälainen lupa rakennushankkeeseen tarvitaan, samalla rakennustarkastusviranomaisilta saa neuvoja myös muissa rakentamiseen liittyvissä asioissa.
Rakennusluvan myöntäminen
Rakennustarkastaja myöntää rakennusluvan enintään kaksihuoneistoisen asuinrakennuksen rakentamiseksi hyväksytylle rakennuspaikalle. Samoin rakennusluvan talousrakennuksen kuten saunan, aitan, varaston ym. vastaavan rakentamiseksi. Muut rakennusluvat myöntää rakennuslautakunta. Rakennuslautakunta kokoontuu n. 7 kertaa vuodessa.
Asuinrakennuksen lupakäsittely kestää noin 4 viikkoa. Rakennuslautakunnan myöntämien lupien käsittely kestää keskimäärin 6 viikkoa.
Rakennusvalvontaviranomaiset toivoo, että varsinkin pienrakentajat tulisivat esittämään heille suunnitelmiaan jo luonnosvaiheessa. Pääsuunnittelussa lyödään lukkoon kaksi kolmasosaa rakennuksen lopullisista kustannuksista, joten suunnittelun tasosta ei kannata tinkiä.
Suomen rakentamismääräyskokoelma sisältää rakennuspiirustuksia koskevia määräyksiä, joita on noudatettava silloin, kun uudisrakennuksen rakentamiseen tai muuhun toimenpiteeseen on haettava lupa. Piirustusmääräyksiä on noudatettava myös haettaessa lupaa muutostöihin vanhassa rakennuksessa. Luvan myöntävä viranomainen voi kuitenkin olla vaatimatta kaikkia niitä tietoja, joita pääpiirustuksiin määräysten mukaan tulee sisällyttää. Tämä tulee kysymykseen lähinnä pienissä hankkeissa. Toisaalta lupaviranomainen voi vaatia esitettäväksi myös sellaisia piirustuksia ja lisäselvityksiä, joita hakemusasiakirjoihin ei pääsäännön mukaan tarvitse sisällyttää.
Rakennuslupa on voimassa 5 vuotta. Rakennustyöt on aloitettava 3 vuoden kuluessa luvan myöntämisestä. Toimenpidelupien mukaisten toimenpiteiden on oltava valmiit 3 vuoden ja ilmoitusten vuoden kuluessa luvan myöntämisestä.
Rakennuslupahakemuksen täyttäminen ja liitteet
- Lupahakemus (suomi.fi)
- Valtakirja, mikäli hakija ei itse allekirjoita lupahakemusta. Muussa tapauksessa kaikki omistajat allekirjoittavat hakemuksen.
- Rakennuspaikan hallintaoikeus selvitetään virkatyönä. Mikäli rakennuspaikan hallintaoikeus ei vielä näy rekisterissä, esim. juuri tehdyn tontin hankinnan takia, tulee hakijan toimittaa kauppakirjan jäljennös, vuokra- tai varaamissopimuksen jäljennös. Mikäli hakijana on yhtiö tai yhdistys, hakijan tulee toimittaa kaupparekisteri- tai yhdistysrekisteriote, josta nähdään nimenkirjoitusoikeus.
- Karttaote (1:10 000), tämän saa myös rakennusvalvonnasta.
- Rakennettaessa asema- tai rantakaava-alueella ote kaavakartasta ja kaavamääräyksistä, nämä saa myös rakennusvalvonnasta.
- Poikkeuslupapäätös lainvoimaisuustodistuksineen sellaisessa tapauksessa, jolloin se on jouduttu hankkimaan.
- Rakennuspaikan asemapiirros (1:500) kahtena (2) kappaleena. Asemapiirroksesta tulee ilmetä rakennettavaksi aiotut, olemassa olevat, säilytettävät ja purettavat rakennukset, rakennuspaikan korkeussuhteet, etäisyydet naapurin rajaan ja mahdolliseen rantaan, istutukset, puusto, leikkipaikat, kulkutiet, autojen pysäköimis- ja kuormapaikat sekä pihamaan muut järjestelyt. Asemapiirroksessa tulee ilmetä jätevesien käsittelytapa rakennuspaikalla.
- Rakennuksen pääpiirustukset tarpeellisine rakennustapaa osoittavine selvityksineen kahtena (2) kappaleena. Lupapiirustukset varustettuna seläkkeillä.
- Mikäli rakennushanke edellyttää uuden, pysyvän liittymän järjestämistä yleiseen tiehen rakennuskaava-alueen ulkopuolella, vaaditaan liittymästä tieviranomaisten lupa.
- Väestörekisterikeskuksen (RH 1) rakennushankeilmoitus ja asuinrakennuksille (RH2) asuinrakennukset (suomi.fi)
- Omakotitalon rakentajan tulee toimittaa energiatodistus.
Lomakkeita
Suomi.fi palvelusta löytyvät :
Ristiinan kunnan omat tulostettavat lomakkeet:
Energiatodistus-asiasta löytyy lisätietoja ja lomakkeita yms. motivan sivuilta.
Kaikkia lomakkeita saa myös rakennusvalvonnan toimistosta.
Toteutuksen valvonta
Rakennustöiden valvonta ja ohjaus on pienessäkin rakennushankkeessa tärkeä. Väärin tehtyjen toimenpiteiden seurauksena voi rakennuksessa myöhemmin ilmetä vaikeasti korjattavia rakenteellisia virheitä. Rakennuttajan edun valvonta työmaavalvojana tai vastaavana työnjohtajana ei kuulu rakennustarkastajan tehtäviin.
Katselmukset Rakennusluvassa määrätään rakennustyön aikana suoritettavista katselmuksista.
Alkukatselmus Alkukatselmuksen suorittaa tarvittaessa rakennustarkastaja.
Rakennuksen sijoitus Ennen rakennustyön aloittamista pyydetään rakennuspaikan ja korkeusaseman merkitseminen. Sen suorittaa rakennustarkastaja.
Pohjakatselmus Tehdään tarvittaessa, kun perustukset ovat valmiit. Katselmus pyydetään rakennustarkastajalta.
Perustuskatselmus Tehdään, kun perustuksien muotit ja raudoitukset ovat valmiit. Katselmus pyydetään rakennustarkastajalta.
Rakennekatselmus Tehdään, kun rakennuksen runko ja muut kantavat rakenteet ovat valmiit, mutta vielä näkyvissä. Katselmus pyydetään rakennustarkastajalta.
Hormikatselmus Tehdään, kun savupiippu on valmis ja rakenteet ovat vielä näkyvissä. Katselmus pyydetään palopäälliköltä.
Lämmityslaitteiston tarkastus Öljylämmityslaitteiston asentajan pitää pyytää palotarkastaja katsastamaan laitteisto toimittamalla tälle jäljennös asennustyöstä annetusta todistuksesta. Laitteisto pitää katsastaa kolmen kuukauden kuluessa käyttöönotosta.
Vesi- ja viemärilaitteiden tarkastus Ristiinan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella noudatetaan laitoksen yleisiä toimitusehtoja. Ristiinan vesihuoltolaitoksen yleiset toimitusehdot
IV-kanavakatselmus Ilmanvaihtokanavien katselmus on pyydettävä, kun kanavat on asennettu ja ovat vielä nähtävissä. Katselmus pyydetään palotarkastajalta tai rakennustarkastajalta.
Käyttöönottokatselmus Kun rakennukseen muutetaan, mutta rakennustyöt ovat kesken on pyydettävä käyttöönottokatselmus. Katselmus pyydetään rakennustarkastajalta.
Loppukatselmus Kun rakennustyöt ovat valmiit pyydetään katselmus rakennustarkastajalta.
Muuutoksenhaku ja valitus
Lupapäätös rakennusasiassa annetaan julkipanon jälkeen. Valitusaika on rakennuslain mukaan 14 päivää päätöksen antamisesta. Rakennustarkastajan tekemään päätökseen haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella rakennuslautakunnalta. Lautakunnan tekemään päätökseen voi hakea muutosta valittamalla siitä Kuopion hallinto-oikeuteen. Lupapäätöksiin liitetään valitusosoitus, jossa ilmoitetaan miten menetellään, jos asianomainen ei tyydy saamaansa päätökseen.
Poikkeamisluvat
Poikkeamislupahakemukset toimitetaan rakennusvalvontatoimistoon. Rakennuslautakunta antaa hakemuksesta lausunnon. Poikkeamislupahakemuksen käsittelee kunnanhallitus tai Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus). Luvan käsittelyaika vaihtelee riippuen naapureiden kuulemisesta ja seuraavan kokouksen ajankohdasta. Poikkeamislupa on voimassa yhden vuoden, jona aikana hankkeelle on haettava lupaa vastaava rakennuslupa. Poikkeamislupahakemus (suomi.fi)
Ristiinan kunnan rakennusjärjestys
Rakennusjärjestyksessä annetaan paikallisista oloista johtuvat suunnitelmalliseen ja sopivan rakentamisen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamisen sekä hyvän elinympäristön toteuttamisen ja säilymisen kannalta tarpeelliset määräykset.
Rakennusjärjestys ohjaa rakentamaan suunnitelmallisesti, ympäristöön ja kuntakuvaan sopivalla tavalla. Ristiinan kunnan rakennusjärjestys
Ympäristönsuojelu
Mikkelin kaupungin ympäristöpalvelut vastaa Ristiinan kunnan ympäristönsuojelu-, vesi-, jäte-, kemikaali-, luonnonsuojelu- ja maastoliikennelaissa säädetyistä tehtävistä.
Mikkelin seudun ympäristöpalvelut
Mikkelin seudun jätevesineuvojahanke
Hanke tarjoaa puolueetonta jätevesineuvontaa haja-asutusalueen asukkaille (vakituiset ja loma-asunnot) sekä yrityksille Mikkelin kaupungin, Hirvensalmen, Ristiinan, Mäntyharjun, Pertunmaan ja Puumalan kuntien alueella. Lisäksi annetaan muuta haja-asutusalueen vesihuollon järjestämiseen liittyvää neuvontaa (talousvesikysymykset, vesiosuuskunta-asiat ym.).
Palaa kunnan palveluihin
|
|