Perustietoa Ristiinasta
RISTIINA - PARASTA ELÄMÄÄ ETELÄ-SAVOSSA
Eteläisessä Savossa, Saimaan järvialueella sijaitsevalla luonnonkauniilla Ristiinan kunnalla on takanaan kreivillinen ja maanpuolustukseen liittyvä kunniakas menneisyys ja edessään puhtaaseen luontoon, monipuoliseen elinkeinorakenteeseen, vapaa-ajan asutukseen ja matkailuun perustuva valoisa tulevaisuus.
Pitäjän perusti Suomen kenraalikuvernööri, kreivi Pietari Brahe vuonna 1649. Pitäjä sai nimensä hänen puolisonsa Kristiinan mukaan. Vuodesta 1901 kunnan nimenä on ollut Ristiina.
Maamme upseerikoulutuksen juuret johtavat Ristiinaan ja täällä vuosina 1777-79 eversti Yrjö Maunu Sprengtportenin ylläpitämään yksityiseen sotakouluun. Suomen sodan 1808-09 kuuluisat sotapäälliköt eversti Otto von Fieandt ja everstiluutnantti Joakim Zakris Duncker sekä sotamies Sven Dufva olivat kotoisin Ristiinasta. Heillä on omat runonsa kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoissa.
Kunnan päätöksentekoa ja toimintaa ohjaavat valtuuston vahvistamat visio, missio ja arvot:
Visio
Ristiina - parasta elämää Etelä-Savossa.
Asukasluvun tulee olla tasaisessa kasvussa, palvelurakenteen hyvä, väestörakenteen terve ja elinkeinorakenteen monipuolinen.
Missio
Kunta järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon, sivistystoimen, kunnallistekniikan sekä elinkeinoelämän toimintaedellytykset turvaavat peruspalvelut kunnan asukkaille.
Palvelut tuotetaan ydintoimintojen osalta itse tai yhteistyössä toisten kuntien kanssa. Tapauskohtaisesti niitä voidaan myös ulkoistaa ja tuottaa ostopalveluina muiden julkisyhteisöjen tai yksityisten yhteisöjen toimesta. Kunta on vahva toimija ja rakentavan yhteistyön kannattaja Mikkelin seudulla.
Arvot
- asukaslähtöisyys
- avoimuus
- oikeudenmukaisuus
- tasapuolisuus
- turvallisuus
- vuorovaikutteisuus
Vaikuttavuus
- kestävä kehitys
- kilpailukykyisyys
- laadukkuus
- suunnitelmallisuus
- taloudellisuus
Elinkeinot
Ristiinan asukasluku on tällä hetkellä 4963 asukasta. Ammatissa toimivan väestön määrä on 2176 henkeä. Alkutuotannon osuus on 10 %, 218 henkeä, jalostuksen 48 %, 1044 henkeä ja palvelujen 42 %, 914 henkeä. Työpaikkaomavaraisuus on lähes 100 %.
Ristiinalle on leimallista nykyaikainen teollisuus. Ristiina mielletäänkin mekaanisen puunjalostuksen keskukseksi koko Etelä-Savossa. Kunnan ja maakunnan suurin teollinen yritys on UPM-Kymmene Wood Oy:n Pelloksen vaneritehdas, n. 730 työpaikkaa. Toiseksi suurin yritys on Kuomiokoski Oy:n jalkine- ja puutyötehdas, 90 työpaikkaa.
Vapaa-ajan asutus
Ristiina on erinomainen matkailu- ja vapaa-ajan kunta. Kunnassa on virkistävä, rauhallinen ja vesistörikas ympäristö sekä valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin vetovoimaisia tapahtumia ja matkailukohteita.
Kunnan pinta-alasta on vesistöä lähes neljännes ja rantaviivaa 1200 kilometriä. Lähes kaikki rakennuskelpoiset rannat on kaavoitettu. Vapaa-ajan asuntoja on tällä hetkellä noin 3000. Vuotuinen kasvu on Järvi-Suomen suurinta, 40-50 asuntoa. Yleiskaavoissa on noin 1000 vapaata rantatonttia.
Matkailubrändiimme kuuluvat Saimaa, sen ainutlaatuinen järviluonto ja runsas vapaa-ajan asutus. Saimaan luoteislahdet, Louhivesi ja Yövesi, ulottuvat kaakosta Ristiinan keskiosiin. Ne tarjoavat hyvän vaihtoehdon merialueelle ja rajattomat mahdollisuudet järvilomailuun. Ristiina on Portti Saimaalle.
Saimaan vetovoima perustuu hyvään palvelutarjontaan sekä laajaan retki- ja vierasvenesatamaverkostoon. Kunnan omistama Kallioniemen huvilakiinteistö on vuokrattu yksityiselle yrittäjälle vierasvenesatamatoimintaan. Vuosina 1896-1920 huvilakiinteistö oli suomen kielen ja kirjallisuuden professorin, valtioneuvos Eemil Nestor Setälän omistuksessa.
Ristiinassa on vireillä useita matkailuelinkeinon kehittämishankkeita. Kärkihankkeena on valtakunnallinen kalliotaidekeskus ja siihen liittyvät oheispalvelut. Ristiinassa sijaitsevat Pohjoismaiden suurimmat kalliomaalaukset Saimaan Astuvansalmessa. Niiden iäksi on arvioitu 3000 - 6000 vuotta. Kalliomaalauksia on esitetty Unescon maailmanperintöluetteloon.
Tervetuloa Ristiinaan !
Tilastotietoa:

- perustettu 1649
- asukasluku 4927 (31.3.2010)
- pinta-ala 742 km/2, josta vesistöä 168 km/2
- rantaviivaa 1200 km, n.2500 loma-asuntoa eli keskimäärin 2 loma-asuntoa/rantakilometri
- tulovero-% 20
Elinkeinot:
- alkutuotanto 15 %
- jalostus 35%
- palvelut 50 %
- suurin työnantaja UPM-Kymmene Wood Oy, Pelloksen vaneritehtaat, n. 730 työntekijää

Lisätietoja Ristiinasta (fennica.net)
|